sunnuntai 28. elokuuta 2016

Elokuun loppua

Eilen Virolahden Häppilässä syksyisestä sänkipellosta kurkisteli syksyn toinen arosuohaukka, nuori koiras.  Sukupuolen saa nuorilla arosuohaukoilla määritettyä iiriksen väristä, koiraalla se on vaalea, kuten kuvan linnulla ja naaraalla ruskea.



Vaalimaan Rajahovissa oli vielä eilen kolmella räystäspääskyparilla suuret poikaset.  Yleensä tässä vaiheessa räystäspääskyn päämuutto olisi jo ohi.



Nojatuolibongaustakin on tullut harrastettua jonkun verran. Etenkin pajulintuja on näkynyt runsaasti.



Huomattavasti harvinaisempi omenapuuvieras oli tänään puussa paikalla tirissyt töyhtötiainen.







lauantai 20. elokuuta 2016

Syysmuutto vilkastuu


Elokuun puolivälissä syysmuutto alkaa olemaan jo vilkasta.  Tänä syksynä on nuoria kahlaajia näkynyt runsaahkosti.  Valitettavasti Kymenlaaksosta kunnon kahlaajarannat puuttuvat ja tämäkin yksittäinen jänkäsirriäinen on kuvattu pellolta.



Kuvan jänkäsirriäisen tunnistaa helpoiten nuoreksi sen vaaleasta rinnasta. Vanhalla linnulla olisi rinnassa vielä elokuussakin runsasta viirutusta.


Kuvan nuori arosuohaukkanaaras on kuvattu spontaanisti Pyhtään Länsikylän pellolta. Sinisuohaukkoja on näkynyt toistaiseksi kymmenkunta elokuun aikana.


Pikkulepinkäinen on peltojen ojanvarsilla elokuun tyyppilintuja, kuvassa nuori lintu.


Pikkusieppoja on alkanut näkyä vuosittain pihapiirien hysyparvissa.  Nyt elokuussa tälläkin paikalla on näkynyt jo kaksi pikkusieppoa.


Nuoren punarinnan ja pikkusiepon nuoruuspuvuissa on paljon samoja piirteitä. Kuvassa punarinta.