torstai 29. syyskuuta 2016

Valkoposkihanhet ovat tulleet


Tänään kävimme katsomassa Muhjärven ja Teutjärven hanhitilannetta. Valkoposkihanhia näkyikin runsaasti, selvästi yli 100 000 yksilöä.  Anserhanhia näkyi niukasti, tundrametsähanhia 80, taigametsähanhia 6 ja vain 10 tundrahanhea.


Kuvassa osa Muhniemen Kylänahon 50 000 yksilön hanhiparvesta. Todennäköisesti merikotka nosti ne hetkellisesti lentoon.


Elimäen Villikkalasta löytyi 10 000 yksilön valkkariparvesta leukistinen hanhi. Sama hanhi näkyi 24.9. Kotkan Tavastilassa noin 30 km:n päässä tältä paikalta.

 

Alakuvassa sama hanhi kuvattuna Kotkassa 24.9.


Elimäen keskustassa kahden risteymähanhen lisäksi löytyi vanha punakaulahanhi 12 000 yksilön valkoposkihanhiparvesta.  Mielenkiintoiset risteymät, toisessa mukana eskimohanhea, olivat vain kaukoputkella saavutettavissa.


Alakuvan punakaulahanhi on kuvattu Pyhtään Länsikylästä 24.9.



maanantai 19. syyskuuta 2016

Piekanoja ja uudet nakkelit


Vuosien odottelun jälkeen piekanoja on vihdoinkin näkynyt useampia paikallisena pelloilla. Lauantaina Virolahden Häppilän laidunniityllä oli peräti yhdeksän piekanaa samanaikaisesti pellossa. Kuvan neljä lintua ovat jo lähdössä pellolta muutolle.


Samalla pellolla näkyi myös kolme paikallista hiirihaukkaa, kuvassa nuori lintu. Paikalla lienee myyrätihentymä, koska myös tuulihaukkoja oli paikalla kahdeksan.


Virolahden hautausmaalle oli ilmestynyt sunnuntaina uusi pähkinänakkeli -pariskunta viiden vuoden tauon jälkeen, rotua europaea. 


Yläkuvassa naaraslintu varastoi jättipalsamin siementä.


Tässä valkorintainen koiraslintu.



Haminan Metsäkylässä tuli lauantaina bongattua punakaulahanhi, kuvauspaikka ei ollut paras mahdollinen. Lintu kyllä erottui joukosta selvästi kiikareillakin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Linturintamalla vilkasta

Syysmuutto alkaa nyt olla vilkkaimmillaan. Kymenlaaksossa tämä on ollut toinen peräkkäinen hyvä jalohaikarasyksy. 


Myös petolinturintamalla on ollut vilkasta. Etenkin sinisuohaukkoja on näkynyt hyvin. Kuluneena viikonloppuna näin 17 sinisuohaukkaa, jotka olivat pääasiassa nuoria lintuja.


Tänään Virolahden Kattilaisissa tuli linturetkellä vastaan syksyn kolmas nuori arosuohaukka.  Sinisuohaukkoja on vastaavasti näkynyt syksyllä jo kymmeniä.


Kulunut syksy on ollut erinomainen myös mehiläishaukoilla. Kuvassa Virolahden hautausmaalla tänään kuvattu nuori lintu.


Myös pähkinänakkelin europaea -rotua on ollut hyvin liikkeellä. Tässä kaksi koiraslintua viikonlopulta. Huomaa erot valkean silmäkulmajuovan voimakkuudessa näillä kahdellä eri koirasyksilöllä.