sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hakkeja ja nakkeleita

Viime aikoina linturetkillä on ollut hiljaista, mutta aina jotakin on tullut retkillä vastaan. Makedonianmänniköissä on näkynyt tänä syksynä vain yksittäisiä läntisiä pähkinähakkeja. Kuvan lintu näkyi Muhniemen hautausmaalla. Toistaiseksi Kymenlaaksosta puuttuu vielä pähkinähakin varmistettu pesintä.


Hakkien lisäksi makedonianmänniköissä saattaa tulla vastaan myös pähkinänakkeleita. Niitä on tänä syksynä näkynyt aiempia vuosia enemmän. 

Europaea -rotua on näkynyt Kymenlaaksossa syksyn aikana 7 paria sekä useita parittomia lintuja. Itäistä asiaticaa ei ole löytynyt ainuttakaan, vain yksi viime vuonna ilmaantunut koiras on edelleen näkynyt reviirillään.



Yläkuvassa naaraslintu ja alakuvassa roikkuu europaea -koiras, joka on erotettavissa asiaticasta helposti esimerkiksi keltaisista jaloistaan.


Tikat tekevät pesäkolojen lisäksi myös talvisin koloja. Kuvan pikkutikkanaaras nakutteli tänään talveksi uutta koloa yöpymispaikakseen.





sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Idänpikkusieppo?

Käydessämme tänään Haminan Myllykylässä Sahakoskella etsiskelemässä koskikaroja, huomasin joen rannassa sulan reunalla lennähtelevän pienen sieppolinnun, joka osoittautui pikkusiepoksi tai idänpikkusiepoksi.


Alakuvassa pyrstön yläpeitinhöyhenet vaikuttavat mustilta kuten pystösulatkin. Alanokan tyvi on hieman punertava, joka saataisi viitata pikkusieppoon.


Valkeahko kurkku erottui korostuneesti kellertävästä rinnasta. Kellahtava rinta, iphien kärjet ja tertiaarien reunukset olivat ehkä liian kellahtavat epäilemällemme idänpikkusiepolle.


Yläperän näkyessä hyvin lintu oli puhdasta lunta vasten, joten valokuva ylivalottui hieman. Ainakin yläperä on selvästi vaaleampi kuin pyrstön yläpeitinhöyhenet.  Kommentit ovat tervetulleita.


Tässä linkissä on idänpikkusieppo vaihtelua: http://birdingfrontiers.com/2014/08/04/learning-albicilla/

Tänään maanantaina oli enemmän aikaa tutustua kirjallisuuteen. Lintu osoittautui pikkusiepoksi:

1. Cederroth, C. ym.Taiga Flycatcher Ficedula albicilla in Sweden: the first record in western Europe. Birding world. 1999. Vol 12. Number 11. 
2. Chapman, M. Taiga Flycatcher in Shetland. British Birds. October 2005.