tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäispyhien lintuja

Kylmä ilmavirtaus pysäytti pääsiäisajan lintumuuton.  Etenkin punakylkirastaita näkyi lehdoissa runsaasti ja kuvan sepelrastaan kävimme bongaamassa Elimäen kirkonkylässä.


Haminan Tervasaaressa näkyi vielä kaksi naaraspulmusta hietikolla.


Virolahden Lintulahden lintutornin viereisellä jäisellä luhdalla juoksenteli luhtakana ja lisäksi kaksi muuta yksilöä huuhteli lähistöllä.


Kylmä ilmavirtaus pysäytti myös muuttohaukkoja muutolta. Kuvan lintu näkyi Muhniemen Kylänaholla.

Hanhia on näkynyt perinteisillä paikoillaan edellisvuosia vähemmän. Taivaalle kaartelemaan ilmestynyt merikotka säikäytti Anserparven lentoon ennen kuin ehdimme lukea yhdellä rossicuksella olevan haalistuneen keltaisen kaularenkaan.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Töyhtökiuru Utissa

Tänään Juhani Tasihin löysi Kymenlaakson kolmannen töyhtökiurun Kouvolan Utin ABC:n pihasta. 

Aiemmin lintu on havaittu 25.7. - 3.10.1981 Kotkassa ja 16.6.1994 Pyhtäällä.


Kävin bongaamassa linnun, joka viihtyi tiiviisti parkkipaikan reunan nurmella ja hietikolla pelottomana.



Alla olevassa kuvassa näkyy töyhtökiurun ruosteenväriset kainalohöyhenet.


Ja tässä alimmassa kuvassa näkyy hieman linnun ruosteenväristä pyrstösulan reunaa. Ääni oli linnun lennähtäessä heleä ja muistutti hieman kangaskiurua.






lauantai 1. huhtikuuta 2017

Hanhiristeymä?

Viikko sitten hanhia ja kurkia alkoi ilmaantuman Kymenlaakson pelloille runsaammin. Havaitsimme päiväretkellä jo reilusti toistatuhatta hanhea.


Junkkarin Korvenkylässä tundrahanhien ja tundrametsähanhien sekaparvessa oli mielenkiintoinen hanhi, jonka tulkitsimme tundrahanhen ja tundrametsähanhen risteymäksi. Linnun nokan tyvellä erottui hieman valkeaa ja pää oli suurikokoinen kuin rossicuksella, mutta vaaleampi.  Nokka oli laajalti punertava.


Tertiaalien reunukset olivat väritykseltään metsähanhen ja tundrahanhen puolivälistä. Vasemmanpuoleinen on metsähanhi ja kuvan alin ja kaksi oikeanpuolista ovat tundrahanhia.


Hanhen siiven peitinhöyhenet vaikuttivat myös tylppäkärkisiltä, joten kyseessä olisi vanha lintu, +2kv.  Vasemmanpuolinen lintu on pieninokkainen rossicusnaaras.